Kuvasin tornia syksyn lehtien keskellä
Lähdin erään lokakuun lauantaipäivän valokuvailemaan ilman kiirettä varten. Etsin rakennuksia, jotka piiloutuivat puiden varjoihin ja joiden ääni jäi tauon jälkeen kaupungin kaduilta. Syksyn lehdet olivat vielä osin kirkkaita, mutta niiden värit vaihtuivat tunneittain. Se teki jokaisesta pysähdyksestä erilaisen.
Kuvaaminen keskittyi vedensäiliöihin ja niiden ympärille rakennettuihin tornirakenteisiin. Rakennuksen löytämiseen liittyi kaksi hyvin erilaista tapahtumaa: puiden lomasta yllättävästi kohonnut siluetti tai heti tien varrella näkynyt runko. Tarkoituksena oli säilyttää molemmat kokemukset yhtä tärkeinä osina kuvista.
Sarjan kuvat muodostavat henkilökohtaisen arkiston eri kaupungeista ja seuduilta. Mukana on myös vanhoja postikortteja, joissa vedestä tuli kaupungin tunnusta ja rakennuksen ympärillä elettiin toimintaa. Yhdistelmä kertoo arkkitehtuurista ja siitä, miten tornit ovat muuttuneet osaksi maisemaa, arjen taustaa ja matkailun kohteita.
Lehtien lomassa kohoavat siluetit
Puiden kruunujen lomasta torni näkyy ensin sirana: metallinen tai betonoinen runko, kapea kansi, joskus vielä korkealla mastolla päättyvä ääni. Tarkempi katselu muuttaa kokemuksen. Vihreä ja keltainen lehdistö alkaa peittää rakennuksen alaosaa, ja katolta katosuu kuin väritön tausta.
Pystysuuntainen kuvake sopii tähän ympäristöön, koska se jatkaa puiden kasvusuuntaa. Torni ei jää sivun välikkeeksi, vaan muodostaa kuvan pystyrakenteen, jota lehdet kehystävät eri korkeuksilta. Joissakin kuvissa rungon näkyvä osuus on lyhyt, toisissa taas lähes koko kuvan korkeus.
Lehtien määrä vaihtelee syksyn edetessä. Kun kruunu ohenee, betoni tai teräs tulee paremmin esiin ja tornin massa tuntuu suuremmalta. Osa kuvista on tehty tiheissä ryhmissä, osa silloin, kun tuuli on pudottanut lehtiä maahan. Molemmissa ratkaisevat paikalleen jääneet puunrungot, jotka piirtävät maisemaan oman vaakasuoran vastapisteensä.
Runko, patina ja ympäristö
Vesitornien ulkoasu vaihtelee. Pyöreä terässäiliö voi kannatella ruostuneita jalkoja, kun taas massiivinen betoniaalto on jaettu pystysaumoihin ja kapeisiin ikkunoihin. Jotkut rakennukset ovat käytännössä kokonaan tornitaloja, ja niiden katolla erottuu huone, kaiteet tai tekniset laitteet. Kaikki yksityiskohdat antavat samalla oman maamerkkinsä.
Pinnassa näkyvä aika on yhtä tärkeä kuin muoto. Likaiset juovat, irtoavat maalipinnat, korjauspahkat ja eri vuosina tehdyt paikkaukset kertovat jatkuvasta kulumisesta. Betonin karheus, sateen tummat raidat ja teräksen punertava hapekku tuovat jokaiseen rakennukseen oman värisävyksensä. Yksityiskohtaa kuvatessa patina muuttuu rakennuksen käsikirjoitukseksi.
Ympäristö vaikuttaa siihen, kuinka irralliselta torni näyttää. Kaupungin laidalla se voi nousta matalien kattojen yli, puistossa taas jäädä puiden väliin. Avoimella tarkkailupaikalla siluetti piirtyy taivasta vasten, kun tiheässä rakennetussa ympäristössä se sekoituu sähköjoihin, valaisimiin ja kattolinjoihin. Juuri nämä vastaukset tekevät eri kohteista kiinnostavia.
Valon hetket ja kuvallinen kieli
Syksyn valo muuttuu nopeasti, eikä sama kuvausasento kestäkään koko päivää. Aamulla puiden kirkkaat kohdat voivat jättää itse tornin liian tummaksi, mutta heti myöhemmin sivuvalo tuo esiin betonin huokoisuuden ja teräksen pinnan. Pilvinen sää tarjoaa toisen vaihtoehdon: pehmeän, tasaisen valon, jossa muodot säilyvät ilman voimakkaita varjoja.
Kamerasuunta vaikuttaa siihen, miten rakennus ja sen ympäristö painottuvat. Laajalla kuvalla puu, tie ja torni jakavat huomion, kun taas rajatussa otteessa riittää runko, katto ja muutama oksa. Pystykuvan saa helposti vinoutumaan, mutta pieni perspektiivikorjaus säilyttää ympäröivän puuston luonnollisen asennon. Täydellinen geometria ei aina ole tärkeintä; ympäristön ja kohteen välinen suhde ratkaisee usein enemmän.
Kuvankäsittelyssä pidän lähtökohtana uskollisuutta. Lehtien lämpöä säätän tarvittaessa hieman, enkä muotoisia kuvia terävöitä yhtä voimakkaasti kuin maisemakuvia. Pystyrakenteet vaativat tarkkaa reunojen käsittelyä, mutta pieni auttta tai liian täyteläinen värisävyttö muuttaisi rakennuksen luonteetta. Arkiston kuvien tehtävänä on kuvata paikka sellaisenaan kuin se oli valokuvailuhetkellä.
Omat muistot ja postikortit
Jokaiseen kuvaan liittyy oma matkani: reitti, sää ja ne pienet huomiot, jotka ovat saattaneet jäädä itse kuvaamatta. Muistot eivät aina lisää kuvan arvoa, mutta ne antavat sille yksilöllisen kontekstin. Torni saattoi löytyä vasta kahden harhaan kääntymisen jälkeen, tai sen edessä ollut puu oli juuri pudottanut koko syksyn lehdet alleen.
Postikortit avaavat toisen näkökulman. Vanhoissa kuvissa torni on usein osa tiivistä kaupunginäkymää, jossa rakennuksen tunnistaa helposti. Postikortin laatija on jo valinnut rakennukselle tärkeimmän sijan: katoilta näkyvät katot, kulkuväylät tai merellinen maisema taustalla. Omat kuvani jatkavat tätä tapaa kuvata, vaikka painopiste on nyt lähiympäristössä ja vuodenajan vaihtelussa.
Kysymyksiin ja yhteydenottoihin vastataan sivuston Vesitornien yhteystiedot -sivun kautta. Viestillä voi tuoda esiin myös kohteita, joista arkistossa ei ole vielä kuvaa, tai täydentää kuvatekstejä. Näin välitöimiltä jääneet havainnot voivat rikastuttaa kokoelman kuvaa kokoelmasta.
Kuvaaminen ilman tunkeutumistä
Kaikki kuvat on otettu paikoista, joihon on ollut lupa tulla. Yksityisellä piha-alueella, lukitulla koulutontilla tai muualla rajatulla alueella kuvaaminen vaatii nimenomaisen suostumuksen. Tornin ulkoiluun tai kiipeilyyn ei ole ollut tarvetta, eikä sellainen toiminta kuulu tämän arkiston tapaan. Kuvan saa yleensä jo pelkän lähietäisyyden päästä.
Rakennuksen kuvatessa on hyödyllistä ajatella kuvaryhmänä: ympäristökuva, koko rakennuksen näkymä ja muutama yksityiskohta samasta kohteesta. Näin dokumentista saa selvemmän kuvan siitä, miten torni liittyy ympäristöönsä. Myös kuvateksteihin kannattaa kirjata paikkakunta, kuvauspäivä ja mahdolliset muutokset, jotta vanha kuva voidaan myöhemmin yhdistää oikeaan rakennukseen.
Laajempi kuvallinen työ löytyy Aaron Orosenin valokuvat -sivustolta. Siellä samaa tallennuskiinnostusta voi seurata muiden rakennusten ja kaupunkien äärellä. Tornien kohdalla yhdistyvät silti luonnon kausi, rakennettu ympäristö ja yksilöllinen tapahtuma, joka jää osaksi paikallista kaupunkimaisemaa.